Nivalan Kiksaus, Markku Viitasaari

 Kategoria Ajankohtaista

Markku Viitasaari

KT, FL Markku Viitasaari (s.1966) on kotoisin Kuortaneella. Hän on koulutukseltaan luokanopettaja, musiikin aineenopettaja, musiikkitieteilijä sekä musiikkipedagogi. Viitasaari väitteli musiikkikasvatuksen alalta epävireisyyksien havaitsemisesta ja intonaatiomielt

ymyksistä 18.12.2020 Oulun yliopistossa.

Viitasaaren sävellystuotantonsa koostuu enimmäkseen puhallin- ja kuoro- ja teatterimusiikista. Hänellä on 21 noteerausta kotimaisissa ja kaksi noteerausta yhdysvaltalaisissa sävellyskilpailuissa. Vuonna 2013-2020 hän piti web-pohjaista MakeArr-palvelua, joka keskittyi tilaussovituksiin.

Viitasaari on johtanut harrastaja- ja oppilasorkestereita vuodesta 1987 alkaen. Näistä mainittakoon Jyväskylän yliopiston puhallinorkesteri Puhkupillit (1987-1992), Kuortaneen soittokunta (1987-1991) ja Panula-opiston eri oppilasorkesterit 2002-2008. Tällä hetkellä hän johtaa Botnia Big Bandia, joka toimii Etelä-Pohjanmaalla.

Viitasaari on työskennellyt 1990-luvulla luokanopettajana ja musiikkiopiston opettajana. Kauhajoen kaupunki oli työnantajana 2000-luvulla, jolloin hän toimi Panula-opiston rehtorina 2000-2008. Virkavapaansa ajan Viitasaari toimi myös Lapuan

musiikkiopiston rehtorina lukuvuoden 2003-2004. Musiikkiopistouran jälkeen Viitasaari hoiti Kauhajoen kaupungin sivistysjohtajan virkaa vuosina 2008-2013. Tämän jälkeen hän on toiminut Oulun ammattiopiston taide – ja kulttuuriopettajana sekä yliopistonopettajana Oulun yliopistossa. Kuortaneella ja Oulussa asuva Viitasaari on toiminut Kauhavan kaupungin sivistysjohtajana 1.8.2015 alkaen.

 

Sävellysansioita viime vuosilta

2020 Pirkanmaan Pinnan sävellyskilpailu: Global Winds puhallinorkesterille, 3. palkinto
2020 Peltikatto-rock Oulu Sinfonian Tutti Juttu -konsertissa
2018 Hiljaisuuskin laulaa voi (säv.) ja Yli vuorten, laaksojen Oulu Sinfonian ja musiikkiluokkien joulukonsertissa
2017 Kunniamaininta Sotaveteraaniliiton sävellyskilpailussa
2011 Humboldt Brass Chamber Music Workshop Announces 2011 Composition Contest
Markku Viitasaari of Seinäjoki, Finland: Honorable Mention recognition for his “Small Town Suite.”
2010 Naiskuoro Vappujen sävellyskilpailu, Kuoroihminen: 3. palkinto
2010 Artistit juurillaan -konsertin laulujen sovitukset ja orkesterinjohto(9) pienyhtyeellä laajennettulle sinfoniaorkesterille. Sävellykset Antti Kleemola.
2009 Frank Ticheli -puhallinorkesterimusiikin sävellyskilpailu (Manhattan Beach Music, New York). Finaalipaikka (13 parasta) teoksella Turn!
2009 Kauhajoen Valituskuoron sävellys kuoron- ja orkesterinjohto (yhdeksän laulun laulusarja. Seitsemän esitystä 2009-2010)
2008 Joululaulujen sävellyskilpailu, Jyväskylä
Onnellinen: palkintosija ja Jyväskylän kaupungin lunastus (2000 €) kuorosarjassa Miten olis joulurauha, tunnustusmaininta kuorosarjassa
2008 Linnan juhlat, Hämeenlinna, marssisävellyskilpailu, palkinto teoksella Lattarimarssi
2007 Turun Metsänkävijäin soittokunta, Puhallinmusiikin sävellyskilpailu, Jaettu 3. palkinto teoksella Tango Sabroso
2007 Paperiliiton Äänekosken osasto 13, 2. sija marssisävellyskilpailussa teoksella Juhlamarssi
2006 Sotainvalidien veljesliiton sävellyskilpailu, Palkintosija teoksella Marttyyrien päivä mieskuorolle TTBB
2006 Lohtajan kirkkomusiikkijuhlat, hengellisten lapsikuoroteosten sävellyskilpailu palkintosija teoksella Kuule, isä taivaan (myöh. On mulla asiaa) tunnustusmaininta teoksella Kristus, Jumalan karitsa
2003 Suomen kanttorikuoron hengellisten mieskuoroteosten sävellyskilpailu Kunniamaininta teoksella Eksynyt mies
2002 Suomen mieskuoroliiton sovituskilpailu Georg Malmsténin lauluista kunniamaininta sovituksesta Ilta Skanssissa
2002 Jyväskylän naislaulajat, naiskuoroteosten sävellyskilpailu