Haemme sivutoimista tuntiopettajaa (laulu)

 Kategoria Ajankohtaista, Avoimet työpaikat, Tiedotteet, Yleinen

Jokilaaksojen musiikkiopisto etsii sivutoimista tuntiopettajaa. Hakijalta edellytetään valmiuksia toimia laulunopettajana. Hakijan eduksi katsotaan, että hän hallitsee laulunopettamisen lisäksi yhden tai useamman instrumentin ja hän haluaa opettaa useampaa ainekokonaisuutta. Lisäksi kokemus erilaisten valmennus- ja karuselliryhmien sekä musiikin hahmotusaineiden opettajana toimimisesta katsotaan hakijan eduksi.

Menestyksekäs onnistuminen tehtävässä edellyttää hyviä ryhmähallintataitoja ja erinomaisia valmiuksia laulun ja oman soittimensa opetuksessa sekä ryhmä- että yksityistunneilla.

Edellytämme valitulta henkilöltä hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, alan työkokemusta, oppilaslähtöistä pedagogiikkaa ja hyvä valmiuksia toimia koko työyhteisön ja kollegion jäsenenä. Tarjoamme kehittyvän työyhteisön ja hyvät opetustilat sekä mahdollisuuden kehittää omaa työtään.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n ja kelpoisuusehdot asetuksen 1998/986 mukaisesti.

Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa tehtävän aloittamisesta esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tehtävään valitulla tulee olla käytössä oma auto, koska työtehtävät voivat sijoittua kuntayhtymän eri paikkakunnille.

Tehtävä alkaa 14.8.2023 tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on voimassa toistaiseksi.

Hakuaika päättyy 31.5.2023 klo 12.00.

Tehtävässä on 6 kk:n koeaika.

Tiedusteluihin vastaa rehtori Heidi Veikkola, 0400-794723 tai heidi.veikkola@jmo.fi.

Täytä hakemus alla olevasta linkistä:

https://www.vismasignforms.com/form/f39a160c-67ca-4029-9b60-980e4ae00748